BAT2.0 Treenit

BAT2.0 = Behaviour  Adjustment Training
on koirien sujuvaan ohittamiseen / kohtaamiseen / kommunikointiin perustuva, positiivinen, koiralähtöinen  koulutusmenetelmä jossa sille opetetaan mm. itsevarmuutta sekä sosiaalisia taitoja.

BAT2.0 on uudistettu versio aikaisemmasta BAT menetelmästä. Sen on kehittänyt Grisha Steward

Menetelmä soveltuu erityisesti koirille, joilla on taipumusta hihnassa rähjäämiseen tai esiintyy
jonkinasteista välttämiskäytöstä (välttää lähikontakteja= väistää, pelkää, arkuus, varautuneisuus) toisia koiria tai muita eläimiän/ihmisiä kohtaan, Usein välttämiskäytöksen ja aggressiivisen käytöksen taustalla voivat olla ikävät kokemukset toisten koirien (eläimet/ihmiset) kanssa, sosiaalistamisen puute tai esim. sairaus/kipu. Sairauden ja kivun mahdollisuus on aina olemassa ja siksi on tärkeää että koulutettavien koirien tulee olla eläinlääkärin terveystarkastettuja.

Koulutusmenetelmän on tuonut Suomeen eläintenkouluttaja (at) Miira Hellsten. Hän on Suomen ainoa sertifikoitu BAT2.0 kouluttaja joka on käynyt Grishan opeissa. Hän kiertää Suomessa eri paikkakunnilla pitämässä seminaareja koirien elekielestä sekä kyseisestä koulutusmenetelmästä.

Menetelmästä kuulin ensimmäisen kerran vuonna 2015 kun Miira esitteli BAT menetelmää Suomen Eläintenkouluttajat Ry:n tietonyyttäreillä Helsingissä. Kun suoritin 2016 eläintenkouluttamisen osaamisalan Amiedulla, opintoihimme kuului Miiran koiran elekieli- ja käyttäytyminen sekä BAT2.0 seminaari. Silloin toimin Miiran pitämällä BAT:in ohjatuissa treeneissä avustajana.
Silloin pyysin Miiraa myös Kajaaniin pitämään seminaaria ja 2017 hän kävi luennoimassa pienelle yleisölle.



Koirien hinakäytösongelmissa ja hihnassa räyhäämisen koulutuksissani BAT2.0 on yksi tärkeimmistä käytettävissäni olevista koulutusmenetelmistä. Koirien koulutukset ja treenit suunnitellaan aina yksilökohtaisesti koiran yksilölliset taustat ja kyvyt huomioiden.

Koulutusmenetelmässä käytetään siihen tarkoitettua pitkää (4-10m) bat liinaa. Kouluttaja aina opastaa omistajaa liinan oikeanlaisesta käytöstä treeneissä. Minulta löytyy pienille sekä isoille koirille lainaksi liinoja. Bat liinoja voi myös ostaa itselleen Miiran yrityksestä Koira- ja Kissakoulu Heiluva Häntä.
Mikäli sinua kiinnostaa tälläisen liinan osto, otan säännöllsiesti kimppatilauksia yhteen ja huolehdin noudosta Koira- kissakoulu Heiluva Hännästä.

Ennen käytännön bat treeniä, jokaisen koirakon kanssa tulee käydä yksityiskoulutuskäynnillä läpi koulutuksen tarpeen arviointi, alkukartoitus sekä laaditaan yksilöllinen koulutussuunnitelma. Yksityiskoulutuskäynnin hinta on 40€/h (sisältää alv24%).
Yksäritunti tilataan sähköpostilla!



Tutustu Grisha Stewartin demovideoihin hänen YouTube kanavalla
https://www.youtube.com/grishastewart1

sekä muihin erittäin hyödyllisiin materiaaleihin alla olevasta linkistä
http://grishastewart.com/


-------------------------------------------------------------------------------


TREENIT
2018 MARRASKUU / JOULUKUU - KAJAANI

la 24.11 klo 14
su 25.11 klo 13

Joulukuun treeniaikataulu muuttuu -->
la 15.12 klo 14
su 16.12 klo 14
Uudet päivät
la 8.12
su 9.12
Alkaen klo 12.00


Ilmoittaudu sähköpostilla
elaintenhoitajamk @ gmail.com
Eläintenkouluttaja (at) Marianne Kundert










Heinäkuun ja elokuun BAT2.0 Treeniryhmät
 Kajaanissa keskiviikkoisin klo 18.00 à
TREENIKERRAT: 11.7 | 25.7 | 1.8 | 8.8 | 22.8 | 29.8
Treeniryhmät ja yksilökoulutukset jaetaan
bat treeneihin ennakkoon ilmoittautuneiden mukaan
Koiria otetaan max. 6 / ilta. Yksi treeni kestää
30min/per koira.
Treenit aloitetaan aina klo 18.00
Ennakkoilmoittautuneille lähetetään
ohjeet sähköpostitse!
Yksi treenikerta 20€ (sisältää alv)
Kolmen treenin paketti 55€
Koulutusohjaajalla on
lainaksi menetelmässä käytettävä BAT-liina.
Ilmoittaudu treeneihin sähköpostilla
elaintenhoitajamk@gmail.com / Marianne