OHJEET

Koulutuksien ja kurssien tulee sujua niin, että jokainen oppii ja kehittyy omassa tahdissaan ilman paineita kiireestä.
Koirien kanssa opiskelu voi olla haastavaa, mikäli koira ei kykene keskittymään muiden koirien läsnäollessa. Siksi etenemme aina koiran mukaan, ja ohjaaja on se joka oapstaa ja ylläpitää järjestystä. 
Oppimisen tehokkuuden, koiran ja omistajan taitojen yksilöllisen kehittymisen vuoksi järjestämme oppimisympäristön aina sellaiseksi, että  jokaisella on mahdollisuus onnistua.



TOIMINTATAVAT KURSSITUNNEILLA

Kun tunti alkaa…

  •           Kurssinvetäjä antaa toimintaohjeet ja tunnin tehtävät ennen koirien ottamista kentälle (koirat odottavat autossa tehtävänannon ajan!!!) Mikäli tulet kävellen, sovitellaan tilanne sen mukaan.
  •           Tunnilla edetään kurssivetäjän ohjauksella ja opastuksella
  •           Jokainen saa yksilökohtaisen ohjauksen
  •           Tunneilla voidaan tehdä yksilö-,pari-, tai ryhmätehtäviä, ohjaaja opastaa näissä
  •           Koirien ei anneta haistella toisiaan!
  •           Vältetään koirien yhteentörmäyksiä ja konfliktitilanteita antamalla toiselle runsaasti tilaa (voit lainata keltaista nauhaa tarvittaessa)
  •           Pidä taukoja säännöllisesti ja omatoimisesti, huomioi koiran keskittymiskyky (esim. Toistosarjat x 2-3 tauko -> toistosarja 3-4, jne…)
  •           Koulutus toteutetaan positiivisessa ja iloisessa hengessä, eli tiukkapipoisia emme ole! Ohjaajalla ja koiralla tulee olla hauskaa, kun opitaan uusia juttuja! :)
  •           Tunnin lopuksi käydään läpi harjoitteet sekä jokainen saa ohjeet ja tehtäviä kotiin!


PAKKAA KURSSIREPPUUN MUKAAN SEURAAVAT KAMPPEET 

ü  Ensimmäiselle kerralle rokotuskortti
ü  Normaali panta joka ylittää kaksi nikamaa tai valjaat (ei ketjupantoja, kuristavia tai puolikuristavia pantoja, eikä vedonestovaljaita)
ü  Normaali hihna, vähintään 2m pitkä (ei kelatalutinta, hihnan pituus suositellaan jopa yli 2m)
ü  Paljon erimakuisia herkkupaloja, valmiiksi pieniksi paloiksi pilkottu
ü  Erilaisia leluja (pallo, narupallo tai/ja vetolelu, pehmolelu, tms)
ü  Kakkapusseja
ü  Vesikuppi ja vettä
ü  Jos omistat klikkerin, voit ottaa sen mukaan!  (muista varmistaa kouluttajalta, että klikkerikoulutuksen perusteet ovat hallinnassa!)
ü  Makuualusta tai viltti
ü  Iloista ja positiivista mieltä! :)



MUUTA HUOMIOITAVAA VARUSTEISTA
Koulutuksiin pukeudutaan säänmukaisilla varusteilla. Huolehditaan myös koiran lämmöstä, eli herkästi palelevat koirat puetaan myös. Kurjilla ilmoilla on hyvä olla auto lämmittelyä varten. Lämmittely onnistuu myös Lemmikkikoulun sisätiloissa. 
Ulkona pidettävien kurssien kohdalla emme peru kurssipäiviä, ellei sää ole kertakaikkisen kamala. Kursseja on mahdollista pitää myös sisätiloissa, jolloin toimitaan ohjaajan opastuksen ja tilanteen mukaan.