Ammattitutkinnot ja koulutukset

KOULUTUSTAUSTA

  • Matkailupalvelutuottaja - 2024 Ahlman
  • Koirahieroja -2017 Amiedu
  •  Eläintenkouluttaja - 2017 Amiedu
  •  Eläinhoitolanpitäjä - 2014 Kao
  • Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja - 2011 Kao

2009-2025 lukuisia luentoja, kursseja ja koulutuksia.


Yrityksen perustaminen

Perustin FinAnimalWorks (Y-tunnus 2881748-5) toiminimen vuonna 2018 tammikuussa. Eläinalan työstä minulla on takana kokemusta vuodesta 2009 lähtien. Työskentelin opiskeluvuosinani erilaisissa eläinalan yrityksissä, jonka vuoksi minulla on kattavasti ammattitaitoa erilaisista eläimistä, niiden hoidosta ja hyvinvoinnista. Tein alkuun opiskelijana kevytyrittäjänä keikkatöitä (2010-2016). Ajan myötä osaaminen karttui ja asiakaskunta kasvoivat, joten oli aika perustaa lopulta oma toiminimi.

Monipuolinen ammattitaitoni mahdollistaa eläinpalvelut kaikenlaisiin eläinten hyvinvointia tukeviin tarpeisiin. Arvoihini sekä työmoraaliini kuuluvat ehdottomasti eläimen kunnioitus, arvostus ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen. 
Palveluitani voivat tilata niin yksityiset henkilöt, yritykset sekä yhdistykset.

Mikäli etsit ehdottomasti luotettavaa sekä osaavaa eläintenhoidon ammattilaista, ota yhteyttä.


Koira, hevonen ja kissa

Hevosten ja koirien kanssa olen toiminut suurimman osan elämästäni. Kissoihin tutustuin lähemmin eläintenkoulutusopintojeni ohella, jolloin kissa oli toinen valinnainen projektieläin koirien lisäksi. Pienestä tytöstä asti olen saanut tutustua monenlaisiin eläimiin mutta erityisesti koirien sekä hevosten hoito, käyttäytyminen ja hyvinvointi on tullut vuosien aikana tutummaksi.

Perheessämme on ollut lämminverisiä hevosia, Lilli ja Kira. Lisäksi meillä oli gotlanninruss poneja omalla tallilla. Nuorena tyttönä vietin aikaa ratsastuskoulun hevosia hoitaen sekä ravitalleilla. Pääsin lapsena viettämään aikaa myös isovanhempien navetalla. Kokemukset maatilamiljöössä eläimineen sai ihastumaan eläimiin ja luontoon vieläkin enemmän. Olin naapurustossani se innokas koiralenkittäjä tyttö, joka pyysi päästä kaikkia naapurin koiria hoitamaan ja ulkoiluttamaan. 

Kukapa olisi tiennyt silloin, että siitä kaikesta tulee minulle vielä aikuisena ammatti.


Työkokemus eläinalalta

Vuosien aikana karttunut taito, kokemus ja ammattipätevyys on kehittänyt omaa ns. "ammattisilmää" eläinalalle. Tietotaito erityisesti eläinten käyttäytymispuolelle on karttunut täysin käytännöntyön kautta. Eläinten parissa työskentelyssä parasta on se, ettei yksikään päivä ole samanlainen. Virheistä oppii ja kehittyy parhaiten ja on ihan täysin totta että tässä ammatissa ei valmistu koskaan.

Työssäni on parasta päästä tutustumaan erilaisiin eläinyksilöihin ja toimia niiden kanssa erilaisissa työympäristöissä. 

Olen työskennellyt eläinalalla vuodesta 2009 lähtien ja näiden vuosien aikana olen oppinut todella paljon. Eläinten parissa työskentely on ehdottomasti minulle se kutsumusammatti.




Työkokemusta on karttunut mm.

  • Eläinkaupan työstä (pieneläimet ja eksoottiset)
  • Eläinklinikalla työskentelystä (Suomessa ja ulkomailla)
  • Hevosten kanssa työskentelystä ja hoidosta, ratsutalli - ja hevossairaalassa + koulutus, ratsastusterapia
  • Maatilan töistä (lypsykarjan hoito)
  • Lemmikkien kotihoitopalveluista (petsitter)
  • Koirakenneleistä (sprintti,-safari ja koirakasvattajat)
  • Rekikoiraoppaan työstä
  • Löytöeläintaloista (Suomessa ja ulkomailla löytökoiratarhalla)
  • Eläinhoitoloista
  • Koira- ja kissakouluista
  • Opaskoirakoululta
  • Sotakoiraosastolta
  • Ratsastustalleilta
  • Muun alan työkokemus: Monenlaiset siivoojan työt, ravintolatyöt, kiinteistöhuolto, matkailualan työt, (opas sekä asiakaspalvelu), pienet rakennus- ja remontointityöt, markkinointi,  myynti, viestintä, vapaaehtoistyönä yhdistyksissä sisällöntuottajan tehtävät sekä mm. tapahtumajärjestäminen ja tapahtumaprojektien pääkoordinaattorin tehtävät.

Käytyjä koulutuksia menneiltä vuosilta

  • • Riitta Kempe - Koiran ruokinta ja treenaaminen, 2010
  • • Sanna Uhlbäck, koiran lihashuolto ja hierontakurssi 2011, 2014
  • • Noora Ehnqvist, Hevosen luontainen käyttäytyminen, hevosen kohtaaminen ja luonnolliset hevosmiestaitokurssit 2009-2010
  • • Kari Vepsä, luento hevosen käsittely ja käyttäytyminen 2008
  • • Katariina Mäki, luento Koiran perinnölliset sairaudet ja terveellinen jalostaminen 2010
  • • Tuire Kaimio, Koiranpennun kasvatus ja koulutus 2011
  • • Tuire Kaimio, Hevosen lajinmukainen käyttäytyminen ja koulutus 2011
  • • Jussi Räihälä, Hevosen jalan anatomia luento 2011
  • • Katriina Tiira Luento koiran käyttäytyminen, persoonallisuus ja sen periytyminen 2012
  • • Fysioterapeutti Susanna Vartiaisen kurssi Kotikonsteja hevosen lihashuoltoon 2012
  • • Kennelliiton kaverikoirakoulutus, Sotkamo 2012, ohjaajien koulutus 2015
  • • Kennelliiton kasvattajan peruskurssi 2013
  • • Canicross kurssi - Eeva Äijälä 2014, VUL
  • • Naksutinkoulutuksen perusteet-kurssi - Kainuun Palveluskoirayhdistys Ry
  • • Jälkikoulutuksen perusteet-kurssi - Kainuun Palveluskoirayhdistys Ry
  • • Koiran käyttäytyminen ja oppimispsykologia 1-3 - Eläintenkouluttaja Mervi Niemi
  • • Millaista on olla eläin - Eläinten oppiminen, tunteet ja aistit - Helena Telkäranta
  • • Hevosen anatomia & fysiologia - ELL Mili Hautala-Patakangas
  • • Hevosen käsittely ja koulutus - ELL ja eläintenkouluttajaTuulia Appleby
  • • Kissan käyttäytyminen, hoito ja koulutus - Päivi Ylikorpi
  • • Kissan kouluttaminen - Eläintenkouluttaja Miira Hellsten os. Rauhamäki
  • • Rankaisu eläinten koulutuksessa- luento - TrainingMill Oy, Tommy Viren 2016
  • • Eläinten ongelmakäyttäytyminen ja koulutus - eläintenkouluttajat Liisa Tikka /tmi Masseter & Heidi Aaltonen 2016
  • • Koirahieronnan at koulutus, Amiedu 2016 / Päivi Kilponen, Tampereen koirahierojakoulu
  • • Koiran hajutyöskentely - Ilkka Hormila, Amiedu
  • • Koiran impulsiivisuus, perinnöllisyys ja kognito, Amiedu 2016 - Katriina Tiira, SmartDog
  • • Koiran hormonitoiminta, Amiedu 2016 - Tuulia Appleby, ABKlinikka
  • • Tieto ja Taito seminaari, Helena Telkäranta, uusimmat koiratutkimukset / Juha Pasanen, Tullikoirat ja niiden koulutus 
  • • Koiran kouluttaminen, Amiedu 2016, Jirka Vierimaa
  • • Koiran impulsiivinen käyttäytyminen, 2016 Jirka Vierimaa
  • • Koulutuksen mekaanisten taitojen intensiivikurssi, kanakurssi– Jaana Rajamäki, Joy Of Learning, 2017
  • ...Sekä muutamia kymmeniä muita liittyen eläinten terveydenhoitoon, liikuntaan, kognitioon, etologiaan ja ravitsemukseen.